Blogi

Tämä päivä on mennyt kommentoidessa vaalin tulosta. Hallituksen kasaan juokseminen ei tule olemaan helppo juttu, sen verran kaukana kolme suurta puoluetta toisistaan ovat. Eurotalouden vakauspaketin hyväksyminen on edessä; Soinin ja Urpilaisen täytyy muuttaa täysin kantaansa ennen vaaleja esitettämiinsä näkemyksiin nähden, mikäli kokoomusjohtoiseen hallituksen menevät.

Kymen vaalipiirin mielenkiintoisin uutinen oli perussuomalaisten uuden kansanedustajan Reijo Tossavaisen ilmoitus muuttaa kirjat Savitaipaleelle. Kovin on äänestäjien kuluttajasuoja ja oikeusturva heikko, kun vaalit voidaan käydä kouvolalaisena ja sitten vaaliaamuna ilmoittaa, että aprilliä, en olekaan. Savolaissyntyinen Tossavainen on viime vuodet asunut ja vaikuttanut Espanjan auringon alla ja kesät talossaan Savitaipaleella. Kuntaliitoksen jälkeen hän käynnisti vimmatun kampanjan keskustaa ja allekirjoittanutta vastaan ja siinä onnistukin erinomaisesti. Kouvolalaisena hän esiintyi vain vaalikampanjan ajan. Nämä ovat niitä politiikan moraalikysymyksiä, joihin istuvan edustajan on vastattava äänestäjien  edessä.

{ 0 kommentit }

Palmusunnuntai ja vaalipäivä.
Meille karjaisille tämä on eritoten virpomissunnuntai. Lapsuuden loru meni näin:

”Virpoo varpoo vitsa uus,
kaunis niin kuin kukkiva kuus!
Elämän onnea toivotan sulle, suothan  siitä palkan mulle”!

Ja toinen:

”Virvon varvon tuoreeks terveeks,
tulevaks vuueks jne…..

Joten karjalainen virpomaperinne oli onnen ja siunauksen toivotusta.
Trulliperinne on pohjalaisuutta, joka on yhdistynyt karjalaiseen perinteeseen.

Perinteisesti vietettypäivä. Ensin kotikylän Selänpään opistolla aamumessussa ja vielä iltapäivällä ortodoksikirkossa kansanmusiikkikonsertissa. Leppoisan kaunis aurinkoinen päivä. Vanhin tyttäreni Saara teki muuttoa Matin avustamana Ouluun ja nuorin lähti luokkaretkelle Washingtoniin ja New Yorkiin. Joten vaalivalvojaisia vietetään ilman lapsia.

Palataan  illan mittaan asiaan ja tunnelmiin…

Klo 01.00

4149 ääntä. Siitä kiitos!

Tulos ei riittänyt valtakirjan uusintaan, vaikka kohtuullinen henkilökohtainen tulos onkin.

Aikamoinen tsunami pyyhki suomalaisen poliittisen järjestelmän ylitse. Suurella mielenkiinnolla odotan kaikkien niiden lupausten lunastamista, mitä Soinin porukat ovat antaneet. Ensin kaadetan euroalueen vakauspaketti, sitten korjataan eläkeindeksi ja monta muuta asiaa, jotka tuli luvatuksi.

Kotikaupunkini Kouvolan osalta tulos oli häkellyttävä; persuille kaksi, Sari Palm, kd säilytti paikkansa. Ei yhtään suurten puolueiden, kokoomuksen, sd.n tai keskustan edustajaa.  Ja juuri nyt yksi vaalien keskustelunaihe oli, että Kouvola tarvitisisi vahvan edustuksen edunvalvonnan kannalta. Näin äänestäjät päättivät.

Oma porukkani ansaitsee lämpimän kiitoksen, koska teimme hienon kampanjan, jota ei ole syytä hävetä. Euroalueen rahoituskriisi ja kuntaliitos näyttivät vaikuttavan omien peruskannattajien siirtymisen persujen riviin.

Mutta näin mennään, onnea valituille. Työ jatkuu muissa kuvioissa. Hyvää yötä.

{ 0 kommentit }

Miksi Liikanen vaikenee?

14.4.2011 · Ei kommentteja

kategoriassa Blogi

Kuluneen viikon aikana levottomuus ja epävarmuus euroalueen epävakaudesta ovat lisänneet markkinoiden levottomuutta, joka näkyy korkojen nousuna ja pörssikurssien laskuna. Saksan valtiovarainministerin epäilevät puheet Kreikan kyvystä selviytyä lainoistaan näkyivät heti markkinoilla korkopiikkinä.

 Markkinoiden levottomuutta lisää myös epätietoisuus Suomen tulevasta vaalien jälkeisestä linjasta euroalueen vakauttamispaketin suhteen. Jutta Urpilainen ja Timo Soini ovat nyt Euroopan seuratuimpia poliitikkoja, joiden paketin kaatamispuheet ovat omalta osaltaan olleet lisäämässä levottomuutta ja epävarmuutta euroalueen vakauttamispaketin toteutumisesta. 

Korkojen nousu on vakava isku suomalaisille asuntovelallisille ja yrityksille. Yhden prosenttiyksikön koron nousu tarkoittaa monen kymmenen euron ostovoiman menetystä kuukaudessa asuntovelkaisille perheille. Koska vaalien jälkeisten ratkaisujen vaikutus suomalaisille on merkittävä, tulisi Suomen Pankin pestinsä uusineen pääjohtajan Erkki Liikasen esittää arvionsa nykyisestä epävarmasta markkinatilanteesta. Miksi pääjohtaja vaikenee, vaikka juuri nyt eletään euroalueen vakauden suhteen ratkaisevia hetkiä. Voivatko vaalien läheisyys ja Liikasen poliittinen tausta olla vaikuttimia Suomen Pankin pääjohtajan vaikenemiseen Suomen rahoitusmarkkinoiden kannalta äärimmäisen keskeisessä asiassa? Eivät voi.

{ 0 kommentit }

Euroopan vakauspaketin kaataminen toisi suomalaisille ison laskun

huhtikuu 9, 2011

Tänään kampanjoin Haminan torilla, Manskilla Kouvolassa, Utissa ja lopuksi perinteiset avantosaunojien vaalikahvit Likolammella, Valkealassa. Yleisö muuttuu, aiheet eivät. Oli hyvä tilaisuus keskustella Portugalin lainoituksesta, jonka välttämättömyyden ihmiset tuntuvat ymmärtävän paljon paremmin luullaan.

0 kommenttia Lue lisää →

Kansan vuoro puhua

huhtikuu 6, 2011

Päivä alkoi Pyhtäältä ja Karhulan torilta jatkuen Kouvolaan ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulun seminaariin, jossa pidin avajaispuheen. Yritin kannustaa paikalla olevia ammattikorkeakoulun opettajia kehittämään uutta opetuksen konseptia, jossa yrityselämän tarpeet, sovellukset ja innovaatiot kohtaavat yhä paremmin toisensa.

0 kommenttia Lue lisää →

Kiviniemi kakkonen askeleen lähempänä

huhtikuu 5, 2011

Aamulla Kausalan markkinoilla, jossa väkimäärä osoitti sen, että kyllä vaalit kiinnostavat. Keskustan teltalla pyöri rokalla väkeä kuten ennenkin ja oman kentän kiertäminen alkaa tuottaa tulosta sillä tavalla, että omaan tekemiseen aletaan uskoa.

0 kommenttia Lue lisää →

Viisas väistyy

huhtikuu 4, 2011

Vaalikierros pyörii täysillä. Tänään Karjalan kierros, joka alkoi Imatralta ja jatkui Ruokolahden, Simpeleen, Parikkalan ja Saaren kautta Uukuniemlle. Periaate on se, että kampanjan aikana käydään jokaisessa vaalipiirin kunnassa ja Etelä-Karjala on Karjalan liiton pjlle  periaatteellisestikin  tärkeä kampanjointialue. Uukuniemeltä on lyhyt matka vanhempieni kotikonnuille Jaakkimaan.

0 kommenttia Lue lisää →

Ylen urheiluohjelmista ei tule luopua

maaliskuu 24, 2011

Jätin eilen eduskuntakyselyn Ylen urheiluohjelmien supistuksista, jotka tulevat entisestään vähentämään tv-maksun halukkuutta.  Hiihdon ja yhdistetyn maailmancupin osakilpailut katoavat Ylen kanavilta. Ensi talvena Ylen suunnitelmissa on näyttää vain Rukan ja Salpausselän kisat, kun aiemmin yhtiö on televisioinut koko maailmancupin.

0 kommenttia Lue lisää →

Marin matkassa

maaliskuu 21, 2011

Kotkan tori on vaalikampanjan aikana aina hyvä kuumemittari siitä, mitkä vaalien alustunnelmat ovat. No pääministeri Mari Kiviniemen vierailu torilla tänään oli tietysti vetonaula ja poikkeuskin, mutta väkimäärä keskellä päivää ja tunnelma oli erinomainen. Hyviä, asiallisia keskusteluja, mukaan mahtui muutama  rähjääjä, jotka eivät kuuntele tai anna vastata, mutta kuuluvat asiaan.

0 kommenttia Lue lisää →

Ehdokas numero 109

maaliskuu 19, 2011

Takana tiivis viikko, jolloin päätimme tämän vaalikauden eduskuntatyön tiistai-iltana. Viimeisinä päivinä kävi koko joukko mukavia vieraita eduskunnassa. Utin ilmakilta, Kouvolan eläkeläiset, Iitin erityisopettajia, Rastaan Matin ryhmä ja Annan koululuokka vanhempineen.

0 kommenttia Lue lisää →