Karjalan liiton kunniapuheenjohtaja Markku Laukkanen Turussa 18.6.2011
Olen parin vuosikymmenen ajan saanut olla puhujana edessänne, saanut pitää satoja puheita eri puolilla Suomea ja usein maailmallakin selostaa karjalaisten kohtaloita maailmanhistorian pyörteissä. Aina mietin kun tänne nousen sitä, mistä kumpuaa se valtava yhteenkuuluvuuden tunne, joka saa koko karjalaisen heimon liikkeelle suurin joukoin yhteisiin tapahtumiin vuodesta toiseen. Tähän voinee olla vain yksi vastaus: Kotiseudun ja kodin menetys toisen maailmansodan jälkiratkaisujen yhteydessä on ollut karjalaisille niin raskas yhteinen kokemus, että se yhdistää tätä heimoa sukupolvesta toiseen. Yhdistää, tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja antaa valtavasti sosiaalista pääomaa, jota koventuvien arvojen yhteiskunnassa tarvitaan.
Vaikka menetimme kotiseutumme, isänmaa säilyi. Siirtolaisväestön evakkotie oli raskas, mutta voimme tänä päivänä arvioida karjalaisväestön uudelleen asuttamisen onnistuneen erinomaisesti. Karjalaisväestölle jälleenrakentamisen aika oli monin tavoin tärkeä. Samalla kun heistä tuli keskeinen jälleenrakennuksen voimavara, työ isänmaan tulevaisuuden hyväksi lääkitsi sodan ja kotiseudun menetyksen jättämiä haavoja ja auttoi sopeutumaan uusille asuinsijoille. Vaikka sopeutuminen usein tuottikin moninaisia pulmia, karjalaiset vieraanvaraisina, aktiivisina ja sosiaalisina ihmisinä voittivat ennakkoluulot ja sijoittuivat nopeasti yhteiskuntaelämän vastuullisiin tehtäviin. Karjalainen kulttuuri toi myös monille alueille uutta väriä, jota voimme tavata monin paikoin täällä Turun seudullakin ja koko Varsinais-Suomessa.
Karjalaisuus on tänä päivänä voimavara, joka vahvistaa suomalaisen identiteetin kokonaisuutta. Karjalaisuus rikastuttaa osaltaan eurooppalaisten kielten ja kulttuureiden mosaiikkia, joka muodostuu vahvoista alueellisista ja paikallisista kulttuureista. Karjalainen kulttuuri on nähtävä identiteettikysymyksenä, kykynä kokea yhteenkuuluvuutta saman tradition ja saman kulttuuriperimän äärellä. Meille karjalaisille on ollut aina tärkeää tiedostaa oma identiteetti ja olla siitä ylpeitä. Meidän identiteettimme on paljon enemmän kuin vain paikkaan sidottu, karjalaisuus on elämäntapa, olemme sitten maantieteellisesti missä tahansa.
Karjalaiset sydänäänet ovat suomalaisia ja eurooppalaisia sydänääniä. Niitä kannattaa kuunnella samoin kuin kaikkia muitakin eurooppalaisia kulttuureita. Niistä yhdessä muodostuu se valtaisa kulttuurien vuoksi, johon karjalaisuus voi ylpeänä liittyä. Kansakuntana meillä on paljon annettavaa eurooppalaiseen yhteistyöhön – pohjalaisina, karjalaisina, savolaisina ja muina Suomen heimojen edustajina. Voimme ja meidän tuleekin olla ylpeitä omista heimojuuristamme. Niiden varaan olemme saaneet lapsuudesta alkaen rakentaa oman maailmankuvamme, jonka merkitys aatteellisena ja eettisenä ankkurina ylikansallistuvassa maailmassa on yhä suurempi.
Näinä aikoina korostamme usein kansainvälisyyden merkitystä ja sen vaatimien ominaisuuksien tarvetta. Tällöin on hyvä muistaa, että Karjalan sijainti rajamaana, monien kulttuurien vuorovaikutuksessa, on luonut luonnostaan karjalaisille muita kulttuureita hyväksyvän, suvaitsevan ja vastaanottavan elämänasenteen. Ja sillä asenteella on selvitty vaikeistakin ajoista, ja sillä tullaan selviämään myös tulevaisuudessa. Se on ollut minullekin voimanlähde.
Pienen kansakunnan tunnistaa kielestä ja kulttuurista. Vahva identiteetti on hyvä lähtökohta. Paikallisuus ja kansainvälisyys eivät sulje toinen toistaan pois, vaan ne muodostavat sen tulevaisuuden kivijalan, jolle lapsemme voivat karjalaista heimoperintö ään rakentaa. Pidämme yhtä. Se työ kantaa hedelmää. Se työ palkitsee.
On suuri ilo nähdä tässäkin juhlassa, miten runsaasti joukossamme on nuoremman polven karjalaisia – juuri niitä sodan jälkeen syntyneiden sukupolvien edustajia, joiden vastuulla on se, että heidän vanhempiensa karjalaisen kulttuurin parissa tekemä työ ei mene hukkaan, vaan jalostuu sukupolvelta toiselle.
Karjalaisuudesta on tullut keskeinen osa suomalaisuutta. Siksi karjalaisuus ja Karjala on nähtävä koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiana, ei vain meidän karjalaisten. Kalevalaisessa ja Kantelettaren perinteessä ovat suomalaisen kulttuurin vahvimmat juuret. Se on merkittävällä tavalla vaikuttanut kansallisen tietoisuutemme syntymiseen, koko kansakuntamme muodostumiseen. Siksi jokaisessa suomalaisessa on pala karjalaisuutta, kulttuurin ikihonkaa, maamerkkiä vellovassa maailmassa.
Emme voi sivuuttaa Jean Sibeliusta, kansainvälisesti arvostetuinta säveltäjäämme, jonka musiikilliseen maailmankuvaan vaikuttivat vahvasti Karjala ja Eurooppa. Kuten hän itse sanoi: “Karjalasta löytyi sävellysten suomalainen sävy”. Karelianismi toimi sata vuotta sitten valtaisana innoittajana monelle kansainvälisesti tunnetulle taiteilijallemme kuten Louis Sparre, Akseli Gallen-Kallela, Emil Wikström, Eero Järnefelt ja Juhani Aho muutamia merkittävimpiä nimiä mainitakseni. Monille heistä karelianismi merkitsi suomalaisuuden puolustamista historiallisessa taitekohdassa, joissa kansallinen nousu oli uhattuna.
Ei siis ihme, että Karjalan luonto ja karjalaisuus esiintyvät edelleen niin vahvasti suomalaisessa taiteessa, niin musiikissa, kirjallisuudessa kuin kuvataiteessakin. Meidän tehtävämme on rakentaa edellytykset karjalaisen sävyn säilymiselle kulttuurielämässä ja suomalaisessa elämänmuodossa. Olen pannut tyytyväisenä merkille, että monet muutkin heimot ovat kiinnostuneet järjestäytymään omien kulttuuristen tunnustensa ympärille. Eläköön heimokulttuurit, murteet ja maakuntien erot. Mitä Suomi olisi ilman niitä, vaikken tätä tämän kaupungin murretta ymmärräkään, on kuin tulisi ulkomaille.
Heli Laaksonen murrerunoilija vie tämän kummallisen kielen saloihin.
”Ei meil ol luppa tehrä pessä
ennenko
o opittu
ottama narikast oikkia takki mukka
tuntema
mikä on oma unel ma
mikä toise”
Myö sanotaan vaan et ”ilo pintaa vaik syvän märkänis”
Meille karjalaisille kotiseudun menetys on ollut konkreettinen. Juuri siksi Eino Leinon sanat “Kotiseutu ei ole vain laakso, kylä, järvi tai ranta, vaan se on osa meidän syvintä itseämme” koskettavat meitä erityisesti. Monet äidit ovat saatelleet lapsiaan maailmalle sanoen: “Älä unohda, mistä olet kotoisin”. Näiden sanojen merkitys avautuu ennemmin tai myöhemmin, sen voin itsekin omakohtaisesti vakuuttaa.
Rohjetaan olla karjalaisia ja näyttää se. Terve kulttuurinen itsetunto on edellytyksenä niiden mittavien tavoitteiden saavuttamiselle, joita olemme itsellemme asettaneet. Mitä vahvempi ja selkeämpi omakuva meillä on, sitä paremmin pystymme vastaamaan haasteisiimme. Oma vahva, perinteikäs identiteettimme on se kivijalka, jonka varaan voimme tulevaisuuttamme luottavaisin mielin rakentaa.
Jos mielissämme välkkyy vielä monikielinen ja -kulttuurinen Viipuri, ei tarvitse aikaikkunassa kurkistaa kovinkaan syvälle, kun löytää Itämeren vilkkaat ja monikulttuuriset, kaupan ja talouden ansiosta kukoistavat Hansa-kaupungit. Tämä kuva voi olla myös tulevaisuutta. Karjalan kannalta Suomen jäsenyys EU:ssa ja aktiivinen, kumpaakin osapuolta hyödyttävä lähialueyhteistyö on suuri mahdollisuus, josta voi kehittyä todellinen yhteistyön ja kanssakäymisen silta läntisen Euroopan ja Venäjän välille.
Samalla on nähtävä, miten karjalaisten historia ja kohtalo kietoutuu osaksi eurooppalaista toisen maailmasodan jälkeistä historian kirjoitusta. Siksi meidän on oltava aktiivisia etsimään uusia näkökulmia ja avauksia antaessamme sisältöä Karjala-keskusteluun.
On toivottavaa, että taloudellinen ja poliittinen uudistusprosessi jatkuu Venäjällä, jonka rooli Euroopan turvallisuuskehityksen kannalta on olennainen. Meidän kannaltamme ainoa tie Karjala-kysymyksen ratkaisuun on pitkään jatkuva suotuisa kehitys Euroopassa ja Venäjällä. Ei ole muuta tietä. Siksi edistämme kaikkia niitä toimia, joilla luodaan hyviä edellytyksiä EU:n ja Venäjän yhteistyölle, olemmehan siinä asiassa erityisasemassa yhteisen rajamme johdosta. Itsenäinen Suomi ja demokraattinen Venäjä kohtaavat aivan uudelta pohjalta yhdentyvässä Euroopassa. Avoimien keskustelujen ja neuvottelujen kautta on mahdollista saada aikaan uusia myönteisiä avauksia maittemme välillä.
Olemme tehneet kansalaisjärjestönä merkittävää työtä koti Karjalassamme kunnostaessamme siellä olevia meille pyhiä paikkoja, kirkkoja, hautausmaita, muistomerkkejä. Vaikka meitä kutsutaankin kivijalkaturisteiksi, jotka käymme syömässä eväitä kotipaikkojemme kivijaloilla ja haikailemassa menetetyn Karjalan kauneutta, niiden matkojen merkitys meille yksilötasolla ja perheinä on valtaisa. Siellä olemme osa monisatavuotista Karjalan karjalaisten historiaa ja siksi kaikki siellä tekemämme työmme ei mene hukkaan. Sitä arvostavat myös lapsemme ja lastenlapsemme, joiden toivon löytävän ne samat paikat omana aikanaan.
Viipurin läänin maaherra Manner kysyi huhtikuussa 1940 liiton perustamiskokouksessa ”ken tietää mihin pystyy karjalainen valpas ja nopea äly, vireä ja myös kestävä toimintahalu, rohkeasti ja taitavasti yhdistelevä mielikuvitus, hyvä taloudellinen vaisto, lämmin sosiaalinen mieli, herkkä sielu – se myös tietää, mitä Suomen kansa ja maa on menettänyt Karjalassa”. Semmosii myö ollaa..myö karjalaiset.
