Karjalan liiton liittokokous pidettiin 14.5 Karjalatalolla Helsingissä. Jätin tuolloin 16 vuoden jälkeen puheenjohtajatehtävät kollegalleni Marjo Matikainen-Kallströmille hyvillä mielin. Marjolla on edellytyksiä ja sitoutumisen halua karjalaisen järjestötyön parissa toimimiseen ja sen kehittämiseen. Itse haluan antaa liiton kunniapuheenjohtajana oman panokseni myös jatkossa liiton ja karjalaisuuden hyväksi. Uskon että nyt on enemmän aikaa vaikkapa tärkeiden eurooppalaisten kontaktien vaalimiseen muiden evakkojärjestöjen kanssa ja kirjoittamiseen. Työ karjalaisuuden parissa ja sen hyväksi jatkuu!
Tässä vielä liittokouksessa pitämäni puhe kokonaisuudessaan:
Karjalan liiton pj, kansanedustaja Markku Laukkanen
Liittokokous 14.5.2011
Työ Karjalan liitossa perustuu seuraaviin kulmakiviin: Karjalaisen heimoaatteen syvälliseen ja laaja-alaiseen ymmärtämiseen niin tieto-kuin tunnetasolla, liiton toiminnan ja sen myötä karjalaisten asemoimiseen siihen kansalliseen ja kansainväliseen yhteiskunnalliseen viitekehykseen, missä kulloinkin toimimme, kolmanneksi valmiuteen sitoutua pitkäjänteisyyttä vaativaan järjestötyöhön ja neljänneksi kykyyn tunnistaa uusia toimintatapoja, joilla karjalaista pidämme esillä ja saamme mukaan myös uusia sukupolvia.
Liitto syntyi tarpeeseen, kun karjalaiset halusivat olla aktiivisesti itse mukana päättämässä talvisodan jälkeen omista asioistaan. Valtioneuvos Johannes Virolainen onkin määritellyt liiton osuvasti ”itsenäisten ja itsepäisten karjalaisten taistelujärjestöksi”, koska karjalaiset olivat tottuneet hoitamaan asiansa itse eivätkä halunneet jäädä nytkään syrjästäkatsojiksi, kun heidän asioitaan alettiin järjestellä. Viipurin läänin maaherra Manner kysyi ”ken tietää mihin pystyy karjalainen valpas ja nopea äly, vireä ja myös kestävä toimintahalu, rohkeasti ja taitavasti yhdistelevä mielikuvitus, hyvä taloudellinen vaisto, lämmin sosiaalinen mieli, herkkä sielu – se myös tietää, mitä Suomen kansa ja maa on menettänyt Karjalan menetyksessä”.
Liiton syntyhistoriaan kuuluu olennaisella tavalla se, että sen ympärille ryhmittäytyivät kaikki karjalaiset yhteisöt, kansalaisjärjestöt ja poliittiset liikkeet. Tämä näkyi myös liiton johdossa ja liiton syntyminen tässä hengessä jatkoi työmarkkinoilla syntyneen tammikuun kihlauksen henkeä ja osoitti että sodan menetykset loivat vahvan tahdon rakentaa kansallista sopua ja yhteiskunnallista eheyttä ja hoitaa karjalaisen siirtoväen asia.
Seitsemän vuosikymmentä näkyvää järjestötyötä ja kansalaistoimintaa on pitkä aika. Tänään voimme ylpeinä sanoa, että työ tekijäänsä kiittää. Monet tavoitteemme ovat toteutuneet samalla kun toiminnan painopisteet ovat uusiutuneet ja muuttuneet. Karjalaisväestön elinolojen edunvalvonnasta on siirrytty yhä voimakkaammin kulttuurijärjestön suuntaan näkyvin tuloksin.
Mutta olemmeko edelleen itsenäisten ja itsepäisten karjalaisten taistelujärjestö, jolla on laaja yhteinen tahto liiton ja ja sen toiminnan kehittämiseen. Vai onko karjalaisten vilkas ja vireä toimintahalu johtanut monien vahvojen tahtojen taistoon siitä, mitä karjalaista järjestötyötä kehitämme ja viemme eteenpäin. Kun tulin pjksi 16 v sitten, otin johtaakseni liiton, jolla oli 12 miljoonaa silloista markkaa velkaa. Nyt ei ole velkaa, omaisuutta kylläkin, mutta arjen pyörittämisen ja jäsenistön palveluun tarkoitetut resurssit pienemmät kuin tuolloin. Voidaksemme toimia edelleen tulevaisuudessakin vahvana karjalaisen kulttuurin etujärjestönä, liiton talouden tulee olla toiminnallisesti myös kunnossa, että se pystyy vastamaan siihen odotukseen, mikä jäsenkunnassa vallitsee. Vaikka ilman aktiivisia jäsenseuroja liittokaan ei olisi mitään, meidän on jäsenmaksun korotuksen yhteydessä otettava kantaa siihen, haluammeko turvata liitolle kattojärjestönä riittävät toiminnalliset resurssit vaiko emme.
Karjalaisen järjestötyön kantavia voimia tänä päivänä ovat edelleen vahva yhteenkuuluvuuden tunne ja vapaaehtoisesta kansalaistoiminnasta saatava sosiaalinen pääoma. Näin haluan uskoa. Kansalaistoiminta on valtava demokraattinen voimavara, joka toimii virallisen hallintoyhteiskunnan rinnalla ja vastapainona. Karjalan liittokin on tässä ominaisuudessa kyennyt nostamaan julkiseen keskusteluun monia sodan jälkeisen ajan kipeitä kansallisia kysymyksiä kuten Karjalan menetys ja siihen liittyvä palautuksen unelma, siirtoväen kohtelu uusilla asuinsijoilla ja pitkään kestänyt pakkovaikeneminen historiastamme. Karjala on osa ulkosuhteiden ja kansallisen itseymmärryksen historiaa. Olemme myös osa eurooppalaista historiankirjoitusta jakaessamme siirtoväen kohtalon monien muiden maiden järjestöjen jäsenten kanssa.
Karjalaisten kohtalo kietoutuu osaksi laajempaa eurooppalaista keskustelua ja historiankirjoitusta. Suomi oli ainoa valtio, joka toisen maailmansodan jälkeen evakuoi kansalaisensa luovutetuilta alueilta turvaan. Karjalaisten kohtalosta ja Karjalan menetyksestä ei tule vaieta, vaan sitä tulee monialaisesti tutkia ja siitä tulee keskustella osana toisen maailmansodan ratkaisuja. Näillä alueilla meidän tulee edelleen vahvistaa profiiliamme. Siksi tälle liittokokoukselle esitetään päivitetty Karjala-kysymystä koskeva asiakirja, joka toimikoon hyvänä ja aloitteellisena pohjana tuelvalle keskustelulle.
Uskomme, että tänä päivänä liitto koetaan suomalaisessa yhteiskunnassa tunnustetuksi ja arvostetuksi kansalaisjärjestöksi, joka yhteiskunnallisesti laaja-alaisesti edustettuna on ylläpitänyt kansallisesti merkittävää keskustelua Suomen sodanjälkeisestä ajasta tasapainoisella ja vastuullisella tavalla. Liitto ei voi olla yhden asian liike, vaan monialainen toimija karjalaisuuden ja karjalaisen kulttuurin parissa pitkäjänteisellä ja vakaalla tavalla. Luottamuksellisten suhteiden vaaliminen valtiovaltaan kaikkina aikoina ovat olleet keskeinen liiton toiminnan kulmakivi. Presidentti Urho Kekkonen toivoi karjalaisille osoittamassaan tervehdyksessä vuonna 1962, että ”koettaisimme järjestää toimintaamme niin, ettei maan hallituksella ja presidentillä ole tästä ikävyyksiä. Meitä pidetään koko ajan silmällä. Jotta luottamus säilyisi, tarvitsemme toinen toisiamme”.
Näin olemme koettaneet toimia. Mutta Karjalasta ei pidä vaieta. Koemme olevamme edelleen se kansalaisjärjestö, jonka kautta avoin, demokraattinen Karjalaa koskeva monialainen kansalaiskeskustelu kanavoituu. Tämä on ollut minun toimintani kulmakivi, kannustaa avoimeen Karjala-keskusteluun, mutta tekemällä ulkopoliittisesti vastuullisella tavalla. Liitolla ja sen olemassaololla on ollut ja on edelleen vahva yhteiskunnallinen ulottuvuus.
Meidän on tehtävä avointa itsetilitystä menneeseen ja käydä tuntoja puhdistavaa kansalaiskeskustelua suhteessa toiseen maailmansotaan, sen rauhanehtoihin, Karjalan menetykseen ja sen jälkeiseen aikaan. Tämä keskustelu on Suomessa käymättä, nyt on sen aika. Maantieteellisesti Karjala on tärkeä osa Suomen ja koko Itämeren taloudellista, kulttuurista ja poliittista historiaa ja tänä päivänä uuden taloudellisesti vahvistuvan pohjoisen Euroopan ydinaluetta ja Euroopan Unionin ja Venäjän välistä rajamaata. Siksi Suomen tulee olla vaikuttamassa alueen myönteiseen kehitykseen.
Karjalaisen kulttuurin parissa eletään vahvasti tätä päivää ja katsotaan tulevaisuuteen. Näin haluan uskoa. Samalla kun tunnistamme vahvan traditiomme ja juuremme, meidän työmme onnistuminen mitataan kuitenkin siinä, miten hyvin ja elinvoimaisena onnistumme viemään karjalaisuutta tulevaisuuteen ja uusille sukupolville. Tässäkin yhteydessä haluan sanoa teille, jotka ette hyväksyneet nuorisoliiton avustukseen tehtyä leikkausta, että jouduimme tekemään sen ainoastaan ja vain budjettisyistä, kun vaihtoehtona oli liiton oman henkilökunnan lomautukset. Toivon että vuoropuhelu nuorisoliiton kanssa normalisoituu ja voimme löytää nuorisoliiton piiristä tulevaisuuden tekijöitä karjalaisen kulttuurityön eturiviin. Ja silti nuorisoliiton tuleekin kyseenalaistaa liiton toimintaa koko ajan ja toimia haastajana ja sparraajana toiminnan sisällöstä päätettäessä.
Karjalaisuus, yhteisöllisyys, muuntautumiskyky, elämänmyönteisyys, vuorovaikutteisuus ja suvaitsevaisuus ovat Karjalan Liiton arvoja, jotka antavat paljon sosiaalista pääomaa tämän päivän kiireiseen elämänmenoon. Näiden varaan on hyvä rakentaa tulevaisuutta. Meidän tehtävämme on pitää karjalainen kulttuuri ja identiteetti väkevänä osana suomalaisuutta ja ylläpitää vuorovaikutusta Karjalaan. Tässä on kosolti työtä Karjalan Liiton uudelle alkavalle vuosikymmenelle.
Paljon olemme saaneet yhdessä aikaan. Karjalan liitto jäsenseuroineen näkyy suomalaisessa yhteiskunnassa. Viime vuonna vietimme juhlavuotta ja saatoimme kirjata saavutusten saldoksi Karjalan kielen statuksen vahvistamisen, asutustoiminnan muistomerkin pystyttämisen, hautausmaanprojektin toteuttamisen Karjalassa ja laaja-alaisen yhteistyön etenemisen pitäjäseurojen ja Karjalan hallintoviranomaisten kesken.
Monta asiaa on vielä kesken. Siviilihautausmaiden, muistomerkkien ja meille merkittävien kulttuurikohteiden suojelu, kotiseutumatkojen muodollisuuksien keventäminen ja maakauppojen vastavuoroisuuden toteuttaminen ovat eräitä liiton edunvalvontakohteita tulevaisuuteen.
Me katsomme Karjalan liitossa luottavaisina tulevaisuuteen. Uskomme asiaamme, uskomme että Karjalalla ja karjalaisuudella on edelleen sitä vetovoimaa, joka on kulttuurisesti innoittanut taiteilijoitamme kaikkina aikakausina. Karjalasta kirjoitetaan enemmän kuin koskaan, seuramme julkaisevat kymmenittäin kyläkirjoja vuodessa, uusia sukuseuroja perustetaan, jäsenmäärämme on kasvussa, juuret ja karjalaisen elämänperinnön vaaliminen kiinnostaa uusien sukupolvien karjalaisia. Tämän päivän karjalaisuuden voi kohdata myös verkkoyhteisöissä, sosiaalisessa mediassa, jossa etsitään juuria ja kokoonnutaan saman ajattoman heimoaatteen ympärillä. Karjalaisuus osoittaa liiton juhlavuonna monisatavuotisena kulttuurina kestävyytensä ja voimansa niin kansallisen kulttuurin kulmakivenä kuin väriläikkänä monikulttuurisessa Euroopassakin.
Karjalalla ja karjalaisuudella on kysyntää. Siihen meidän pitää osata vastata ja sen teemme parhaiten että meillä on järjestöllisesti vahva ja toimiva Karjalan liitto sekä aktiivinen samaan suuntaan soutava jäsenistö.
Hyvät ystävät!
Vein aikaanne enemmän siksi, että tämä on viimeinen liittokokouksen avauspuhe, minkä puheenjohtajana pidän. 16 vuotta on pitkä aika saada johtaa tämänkaltaista kansalaisjärjestöä.
Edellä yritin kuvata kaikkea sitä ajattelua, mitä olen välittänyt teille sadoissa juhlissa ja puheissa ympäri Suomea. Sai aikanani hypätä suuriin valtioneuvos Virolaisen saappaisiin ja ottaa kantaakseni vastuutta karjalaisten etujärjestön luotsaamisesta lyhyen kenraali Meriön pj kauden jälkeen.
Itse olen yrittänyt löytää omasta karjalaisuudestani ja perheeni historiasta ajatteluni ja toimintani kulmakiven. Vuosikymmeniä olen lukenut Karjalasta, kulkenut sitä ristiin rastiin, etsimässä sitä karjalaisuuden ydintä, historian ja nykypäivän kautta. Se varsinainen karjalaisen toiminnallinen sisältö, sydän ja ydin on kuitenkin sanomassamme, joka täytyisi pitää kirkkaana koko ajan mielessä. Mielessä silloinkin, kun tuntuu että järjestötyön pyörittämisen arki vie mennessään sekä ajan että ajatukset.
Vaikka puheenjohtajan elämä on ollut juhlista toiseen kulkemista ja yhtä karjalaisten laulua, haluan muistuttaa myös sen kolikon toisen puolen; muistan elävästi miten monina kesäpyhäaamuina lähdin seitsemältä mökiltä ajelemaan milloin mihinkin päin Suomessa pitämään juhlapuhetta lasten jäädessä nukkumaan ja palasin kesäillan hämärässä, kun oltiin jo menossa nukkumaan. Se oli sitä sitoutumista tähän työhön ja tähän aatteeseen. Halusin toimia täysillä, lojaalina liitolle ja sille luottamukselle, minkä minulle olette monta kertaa antaneet. En minä tästä mihinkään katoa, enkä vetäydy uunin pankolle makailemaan, nyt on edessä uusia työhaasteita ja jos joku haluaa vielä kutsua juhlapuhujaksi, otetaan kutsu vastaan ja harkintaan. Mutta mitäpä tähän muuta voi sanoa, kuin että silti, päivääkään en vaihtaisi pois.
