Kouvolassa sijaitsevan Vekaranjärven varuskunnan keveiden aseiden ampumarata sijaitsee kasarmialueen välittömässä läheisyydessä ja on ollut ilman asianmukaisia ja voimassa olevia lupia käytössä. Rata on sijoitettu siten, että ampumasuunta on koilliseen ja suuntautuu välittömästi siviilialueelle, joka alkaa välittömästi ampumapenkan takaa. Tämän vuoksi ampumamelu suoritettujen mittausten perusteella suuntautuu Pesäntäjärvelle ja Vekaranjärvelle, joilla on sekä olemassa olevaa että suunniteltua loma-asutusta.
Ampumameluun vedoten Kaakkois-Suomen ympäristökeskus valituksellaan vaikutti siihen, että Valkealan kunnanvaltuuston hyväksymä ja jo vuonna 1997 hyväksytyin perustein valmisteilla ollut rantayleiskaava ei tullut voimaan.
Tässä yhteydessä puolustusvoimat on hakenut ympäristölupaa myös uudelle radalle, joka on tarkoitus sijoittaa Pahkajärven ampuma-alueelle, kuitenkin aivan alueen siviilirajalle siten, että senkin ampumamelut siirtyvät siviilialueille, erityisesti Pesäntäjärvelle. Vekaranjärvi ja Pesäntäjärvi ovat Pyöriälän kylän ainoita käytettävissä olevia virkistysalueita ja ne ovat olleet samojen sukujen hallussa jo 1600-luvulta lähtien.
Koska ampumamelu aiheuttaa kohtuutonta häiriötä olemassa olevalle loma-asutukselle ja ylittää ampumamelulle asetetun ohjearvon, Pyöriälän kylän yksityiset maanomistajat ovat esittäneet, että puolustusvoimat etsisi uudelle ampumaradalle sellaisen sijaintipaikan, josta ei aiheudu ampumamelun tuomaa haittaa yksityisille alueille, kun joka tapauksessa on tarkoitus rakentaa uusi ampumarata. Näitä ehdotuksia ei kuitenkaan ole otettu vakavasti tutkittavaksi.
Maanomistajat ovat edelleenkin sitä mieltä, että koska puolustusvoimilla on käytössään Vekaranjärven ja Pahkajärven alueella yli 5 000 hehtaaria maata, uudelle ampumaradalle voisi löytyä sellainen sijainti, joka ei tuota meluhaittoja yksityisille alueille. On olemassa vaara, että jos asiassa ei löydy ratkaisua, hyviksi puolustusvoimien taholta mainostetut suhteet kärjistyvät siihen pisteeseen, että maanomistajat tulevat suhtautumaan puolustusvoimien harjoitteluun varuskunnan lähialueilla hyvin kielteisesti.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että Vekaranjärven varuskunnan ampumaratojen meluhaittoja voidaan vähentää siten, että se mahdollistaa alueen välittömässä läheisyydessä olevan rantayleiskaavan vahvistamisen ja uuden suunnitteilla olevan ampumaradan sijoittamisen niin, että siitä aiheutuu ampumamelua alueen asukkaille ja loma-asutukselle mahdollisimman vähän?
Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2011
Markku Laukkanen /kesk
{ 1 Kommentti… lue kommentti tai lisää uusi }
Hei, Hyvä näin ja ihan oikealla asialla olette, mutta miksi Santahamisassa keskellä Helsinkiä saa ampua paljon enemmän kuin laki sallii. Esim MPK.n rata on keskusteluetäisyydellä ( n. 800m vain vettä välissä ) lähimmästä asutuksesta ja alueella alle 2 km päässä raskasase-ampumapaikoilta sijaitsee 4 päiväkotia ja 2kpl ala-asteen koulua.
Samaan aikaan Kruunuvuoreen ollaan suunnittelemassa asuinaluetta 10000 uudelle asukkaalle. Tämä jos mikään lainvastaista toimintaa ja tähän voisi halitus myös vastata, vai onko porukassa mukana sellaisia henkilöitä jotka käyvät ampmassa Santahaminan ympäristöluvattomilla radoilla, kuten Häkämies ja Katainen.