Kansanedustaja Markku Laukkanen Valkealan Jokelassa Stuka-muistomerkin paljastustilaisuudessa 28.8.2010.
Voidaksemme asettaa tämän saksalaisen Stuka-lentäjien muistomerkin paljastamisen sen merkityksen oikeaan historialliseen kehykseen, on palautettava mieliin kesäkuun 1944 sotatilanne. Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi 9.6.1944 ja se eteni nopeassa tahdissa Viipuriin saakka, joka menetettiin 20.6.1944. Kun Viipuri oli menetetty dramaattisen nopeasti, oli Suomella itsetutkiskelun paikka niin sotilaallisesti kuin poliittisestikin. Puna-armeija oli tehnyt sen, mihin päämaja ei olisi uskonut sen pystyvän: vallannut vajaassa parissa viikossa Karjalan kannaksen Viipuria ja Vuoksea myöten.
Mannerheim vetosi joukkoihin: vihollisen etenemisestä oli tehtävä loppu. Edessä oli taistelu ratkaisevasta Viipurin–Kuparsaaren–Taipaleen VKT linjasta – ja sen myötä koko maan itsenäisyydestä. Stalinin sodanjohto taas uskoi VKT-linjan murtuvan nopeasti. Venäläiset aikoivat marssia Lappeenranta–Imatra-tasolle, Kymijoelle ja siitä Helsinkiin. Tavoitteena oli Suomen antautuminen ehdoitta ja Suomen asema Neuvostoliiton satelliittivaltiona Baltian maiden tapaan.
Presidentti Rytin ja pääministeri Linkomiehen johdolla tunnusteltiin useita eri vaihtoehtoja rauhanhallituksen muodostamiseksi. Marsalkka Mannerheim kiirehti uuden hallituksen muodostamista, koska hän pelkäsi rintaman murtuvan millä hetkellä hyvänsä. Mannerheimiä houkuteltiin sekä presidentiksi että pääministeriksi, minkä hän torjui. Näin siis kesäkuun puolivälissä.
Mannerheimin tavoitteena oli Kannaksen rintamalla sotilaallisen tilanteen vakauttaminen, mikä perustui mm Itä-Karjalasta siirrettävien vahvistusten siirtoon Kannakselle. Viipurin valtauksen jälkeen Suomen sodan johdolla oli kaksi vaihtoehtoa; jatkaa taistelua, johon tarvittiin Saksan tukea tai pyytää Neuvostoliitolta rauhanneuvotteluja. Tämän ehdoksi taas vihollinen oli asettanut Suomen ehdottoman antautumisen, jonka jälkeen kuten Neuvostoliiton Tukholman kautta saatu viesti totesi, Suomi voi kääntyä neuvostohallituksen puoleen pyytäen rauhaa.
Suomi välitti 21. kesäkuuta Tukholman kautta viestin Moskovaan olevansa tähän valmis, lopettamaan sotatoimet, katkaisemaan välinsä Saksan hallitukseen ja neuvottelemaan rauhanehdoista Moskovassa. Mutta saman vuorokauden aikana tilanne muuttui nopeasti. Saksan ulkoministeri Ribbentrop saapui Suomeen 22. kesäkuuta tavaten Suomen hallituksen edustajia.
Suomi tiesi olevansa täysin riippuvainen Saksan viljatoimituksista ja aseavusta, jos taisteluja aiottiin jatkaa. Saksalle oli taas suursodan kannalta välttämätöntä, että Suomi sitoi itärintamalla venäläisjoukkoja, joiden olisi pitänyt jo kesäkuun alussa olla liittoutuneiden apuna Normandian maihinnousun alkamisen jälkeen. Stalin petti tässä liittolaiset ja kävi länsirintaman sotaa Suomessa eikä Saksaa vastaan liittoutuneiden tukena kuten Teharanissa oli sovittu. Stalin pelkäsi Yhdysvaltojen vastustavan Suomen miehittämistä, vaikka Yhdysvallat toimittikin ruoka- ja materiaaliapua puna-armeijalle, joka käytti sitä myös Suomen rintamalla.
Vaikeiden neuvottelujen jälkeen päädyttiin ratkaisuun, että Suomi solmii Saksan kanssa avunantosopimuksen, jonka myös Mannerheim oli valmis hyväksymään, mikäli sen allekirjoittaa presidentti Ryti yksin. Näin kävi, Ryti otti henkilökohtaisen raskaan vastuun ja samalla hän allekirjoitti myöhemmän oman tuomionsa sotasyyllisoikeudenkäynnissä.
Sopimus syntyi Tali-Ihantala torjuntataistelujen ollessa kiivaimmillaan. Suomi päätti lisäavun avulla taistella ja hankkia paremmat asemat rauhanneuvotteluihin. Apua saatiin miehistön osalta vajaan divisioonan verran, rynnäkköprikaati, hävittäjälaivue, syöksypommituslaivue sekä runsaasti panssaritorjuntaseita, joista muodostui eräs keskeisistä puna-armeijan torjunnan aseista. Suomi sai nopeasti myös kipeästi tarvitsemaansa viljaa.
Nämä olivat Suomen itsenäisyyden kannalta kohtalonpäiviä ja viikkoja, jolloin tosiasiallisesti ratkaistiin maamme itsenäisyys.
Neuvostojoukkojen suurhyökkäyksen alkaessa 9.6.1944 Kannaksella oli Suomella rintamakäytössä n. 200 lentokonetta, joista vain kuutisenkymmentä oli ajanmukaisia. Suomi pyysi apua jo tässä vaiheessa Saksalta, joka oli tiukoilla sotatoimien sujuessa liittoutuneita vastaan yhä huonommin, mutta silti apua maa- meri- ja ilmataisteluihin saatiin. Saksan sodanjohto halusi vakauttaa Karjalan kannaksen tilannetta ja osana tätä luvattua apua taisteluosasto Kuhlmey tuli Suomeen 12.6.1944 Petseristä, Narvan lähistöltä ensin Malmille ja sitten Immolaan. Siitä alkoi tarina, jonka merkeissä olemme tänään täällä.
Muodostettiin lento-osasto Kuhlmey. Immolan lentokenttä luovutettiin kokonaan heidän käyttöönsä, ja paikalle jäi vain suomalainen kentänhuoltokomppania ja ilmatorjunta. Ensimmäiset koneet saapuivat Immolaan 16.6.1944, Useiden lentäjien mukana koneessa oli maskottikoira, joka ensimmäisenä hyppäsi Suomen kamaralle. Lentäjän jälkeen koneesta kapusi mekaanikko ja hän aloitti välittömästi oman koneensa saattamisen taistelukuntoon.
Lento-osasto Kuhlmey´n hävittäjätoiminta alkoi 19.6.1944 ja pommitukset alkoivat seuraavana päivänä. Ripeätä toimintaa, sillä avunpyynnöstä taistelutoiminnan alkamiseen kului ainoastaan viikko!
Koneista lähes puolet oli Junkers Ju-87 “Stuka” -syöksypommittajia 33 kpl ja toinen puoli oli pääasiassa Focke-Wulf FW-190 -hävittäjiä, Jaboja, Lisäksi oli kuljetuskoneita ja muutama Messerschmitt-Mersu kone.
Puna-armeijan hyökkäys Talissa alkoi aamulla 25. kesäkuuta. Tykistön ja raketinheittimien tulimyrsky piiskasi metsän puusilpuksi ja suomalaisasemat multaläjiksi. VKT-linja oli heikosti linnoitettu, mutta kallioinen, ja järvinen metsämaasto suosi puolustusta. Vaikka suomalaiset olivat väsyneitä, vastahyökkäykset olivat raivokkaita. Taistelut venyivät ja rintamalinja sahasi edestakaisin päivästä toiseen. Vihollisen ratkaiseva läpimurto estettiin useaan otteeseen vain täpärästi. Miehet eivät ehtineet kunnolla syödä eivätkä nukkua. Rajua ilmasotaa käytiin koko ajan.
Lento-osasto Kuhlmey osallistui taisteluun yhdessä Suomen ilmavoimien kanssa.
Suomen ilmavoimat ja lento-osasto Kuhlmey suorittivat Talin – Ihantalan alueelle kesä -heinäkuun vaihteessa 1944 kahden viikon aikana yhteensä 1.242 pommituslentoa, joiden yhteydessä pudotettiin 765 tonnia lentopommeja. Lento-osasto Kuhlmey`n osuus pudotetuista pommeista oli 2/3.
Se tuhosi yli 100 vihollisen konetta, noin 200 panssarivaunua sekä kymmeniä siltoja ja huoltokuljetuksia. 23 osaston lentäjää kuoli ja 24 haavoittui taisteluissa. Osasto menetti taistelutoiminnassa 27 konetta. Suomen Ilmavoimien lisänä osasto kaksinkertaisti hävittäjävahvuuden Karjalan kannaksella ja auttoi siten haastamaan Neuvostoliiton ilmaherruuden. Immolassa olonsa aikana osasto teki myös muutaman sotalennon Viroon Narvan rintamalle.
Ilma-aseen käyttäminen oli psykologiselta merkitykseltään suuri etulinjan taistelijoille. Lento-osasto Kuhlmey´n merkitys tiedustelussa, panssarivaunujen tuhoamisessa ja vihollisen huoltotoiminnan vaikeuttamisessa oli merkittävä.
Kuhlmey´n pudottamat pommit tuhosivat punapanssareita jo niiden ryhmitysalueella, joten panssarivaunujen pääseminen etulinjaan oli vaikeaa. Panssarivaunujen tarvitsemien polttoainesäiliöiden tuhoaminen ja huoltoalueiden tehokas häirintä rajoittivat neuvostopanssareiden toimintaa.
Kesäkuun viimeisenä päivänä suomalaiset vetäytyivät uudelle puolustuslinjalle Ihantalaan ja olivat siinä vaiheessa saaneet lisäjoukkoja. Venäläiset olivat kärsineet kovia tappioita: hyökkäyksestä oli terä poissa. Suomalaisten tykistön, heittimistön ja ilmavoimien keskitetty tuli ja tehostettu panssarintorjunta alkoivat tuottaa tulosta. Asemat pitivät. Kun puna-armeijan hyökkäykset 11. 7 vaimenivat, takana oli suurin Pohjoismaissa koskaan käyty taistelu. Lasku oli raskas: suomalaiset menettivät 8 500 taistelijaa, joista 1 100 kaatuneina. Venäläiset menettivät jopa 20 000 miestä. Viimeinen puolustusasema taipui mutta kesti, ja neuvostojoukkojen tie Etelä-Suomeen oli tukittu.
Puna-armeija totesi heinäkuussa 1944, että Suomen sotilaallinen valloittaminen ei onnistu. Stalin päätteli, että toisen maailmansodan loppunäytös tapahtuu Berliinin valloittamisessa ja sen vuoksi hän siirsi Suomea vastaan taistelleita joukkoja Berliinin valloitukseen.
Lento-osasto Kuhlmey´n koneet jatkoivat lentotoimintaansa Utista käsin 13.8.1944 saakka. Pääosa lento-osaston kalustosta oli poistunut Suomesta jo heinäkuun lopulla. Everstiluutnantti Kurt Kuhlmey lensi Suomesta 23.7.1944 ja voidaan katsoa, että silloin lento-osasto Kuhlmey´n toiminta maassamme virallisesti päättyi.
Puna-armeijan läpimurron torjumisessa on liian vähälle julkiselle huomiolle jäänyt saksalaisen lento-osasto Kuhlmeyn osuus. Vähäinen huomio oli suomettumisen synkimpinä vuosina ymmärrettävää, mutta viime vuosinakin asiaa on sotahistoriassa käsitelty kovin vähän.
Kuhlmey johti määrätietoisesti lento-osastoaan mm. Talin ja Ihantalan rajuissa taisteluissa tehden osaltaan mahdolliseksi suurhyökkäyksen pysäyttämisen.
Luftwaffen osasto Kuhlmeyn lentäjät taistelivat Suomen puolesta, tekivät sotilaina parhaansa. Tämä heidän apunsa vaikutti oleellisesti Suomen pysymiseen itsenäisenä kansana. Ja tässä on vastaus kysymykseen, miksi lento-osaston toimintaa ja lentäjiä halutaan muistaa muistomerkillä.
Venäläinen historiantutkija Juri Kilin on pohdiskellut, mistä syystä neuvostoilmavoimat yhtäkkiä suurhyökkäyksen toisen viikon aikana menetti ilmaherruutensa, mikä merkitsi samalla myös maavoimien hyökkäystehon hiipumista.
Syy oli nimenomaan johtama lento-osasto, Saksan ilmavoimien Luftwaffen eliittijoukko, joka 70 koneellaan kaksinkertaisti Suomen ilmavoimien tehon torjuntataistelun kiivaimman vaiheen aikana kesä-heinäkuussa 1944.
Niin sanottu Kannaksen halkijuoksu oli päättynyt ja suomalaiset yrittivät vakauttaa uutta rintamaa. “Kaoottinen tilanne näkyi ilmasta hyvin”, sanoi Franz-Josef Schoppe, yksi pisimpään eläneistä Kuhlmeyn piloteista.
Kuhlmeyn lentäjät onnistuivat kylvämään kaaosta myös hyökkääjän keskuuteen.
Vastaavasti kerrotaan suomalaisten uskon palanneen rintamajoukkoihin, kun taivaalla näkyi Saksan mustat ristit – Saksa oli tullut osaltansa pelastamaan suomalaisia Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alta.
“Ne on Stukia, ne on Stukia! Siitä puhkesi mieletön riemu. Isot miehet, karskit soturit nousivat kuopistaan, hurrasivat ja heittelivät lakkejaan ilmaan”, kirjoitti suomalainen jalkaväen sotilas kokemuksistaan Äyräpäässä. Mainitun Schoppen lentue liittyi osastoon Pohjois-Suomesta.
”Tilannetta pohjoisessa ei voi verrata siihen, millaista oli Kannaksella”, Schoppe sanoo. “Kannaksella venäläisten ilmatorjunta oli hirvittävää.”
Ilmatorjunta aiheutti isoja lovia osaston vahvuuteen, mutta ne korvattiin jatkuvasti uusilla koneilla ja miehillä. Pommittajien maaleja olivat panssarivaunut, tykistön asemat, sillat ja ylimenokalusto.
Montako tankkia tuhositte henkilökohtaisesti? “En muista. . . useita”, Schoppe vastaa. Tieto löytyisi lentopäiväkirjasta, mutta sen otti talteen englantilainen majuri siinä vaiheessa, kun Schoppe muiden saksalaisten mukana antautui liittoutuneille 1945. “Mutta siltoja olen tuhonnut paljon.” Sitä mukaa kuin venäläiset saivat sillat kuntoon, Schoppen hävittäjäpommittajat tulivat rikkomaan ne. Yksi ja sama silta saatettiin pommittaa palasiksi monta kertaa päivässä. Joukkojen siirroista tuli venäläisille hengenvaarallista ja huolto lakkasi toimimasta.
Lento-osastolla oli oma nimikkolaulunsa, Stuka Lied.
Lento-osasto Kuhlmey – Stuka Lied
Wir sind die schwarzen Husaren der Luft,
Die Stukas, die Stukas, die Stukas!
Immer bereit, wenn der Einsatz uns ruft,
Die Stukas, die Stukas, die Stukas
Me olemme taivaan mustat husaarit
Stukat,Stukat,Stukat
Aina valmiina kun meitä tarvitaan
Stukat,Stukat,Stukat
Tänä päivänä myös internetin Facebook-sivustolta voi löytää lento-osasto Kuhlmeylle omistetun sivun, jossa on seuraavanlainen kuvaus:
Suomi sai yhden niistä ratkaisevista avuista itsenäisyytemme ollessa vaakalaudalla Saksan Kolmannesta Valtakunnasta kesällä 1944 – Oberst [eversti] Kurt Kuhlmeyn johtama lento-osasto suoritti merkittävät torjunta- ja pommituslennot erityisesti Tali-Ihantalaan.
Tänään paljastettava muistomerkki liittyy paitsi kokonaisuudessaan lento-osaston toimintaan Suomen puolustuksen tukena sodan ratkaisevina päivinä, mutta erityisesti heinäkuun 15 päivän tapahtumiin.
Aamu valkeni kirkkaana ja Neuvostoliiton ilmavoimat partioivat Vuosalmella, jonne taistelujen painopiste oli siirtynyt. Utista nousi Lento-osasto Kuhlmeyn 19 konetta, joista 18 Stukaa pommitti Äyräpään ylimenokalustoa ja hyökkäysryhmityksiä. Illalla vielä 17 konetta hyökkäsi Äyräpään moottorilossin kohdan vihollisruuhkia vastaan. Yhteensä päivän aikana pudotettiin 15800 kg pommeja, Jabot tekivät 12 koneella kolme pommituslentoa pudottaen 6000 kg pommeja Äyräpään ylimenokaluston tuhomiseksi.
Hävittäjillä oli kaksi saattolentoa 16 koneella, säätiedustelulento parilla ja vapaata metsästystä neljällä koneella.
Klo 05.45 lähteneistä 18 Stukasta oli kolmen koneen osasto palaamassa klo 7 jälkeen Uttiin, jonne oli kuitenkin muodostunut sankka sumu. Osasto teki kaksi lähestymisyritystä Uttiin jonka jälkeen kaksi koneista lähti Lappeenrantaan, ja yksi erkani joukosta ja törmäsi klo 7.35 Valkealan Jokelassa joentörmään, nykyisen S-Marketin alueelle. Molemmat koneessa olleet lentäjät saivat surmansa.
Lento-osasto Kuhlmeyhin kuuluneet Junkkers-87 (Stuka) lentäjät olivat
- Unteroffizier Karl Stindl
- Unteroffizier Friedrich Stanszus
23 vuotiaat Stuka-lentäjät haudattiin Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle n 30 m Mannerheimin haudasta. Tieto nyt paljastettavasta muistomerkistä kuin myös heidän hautapaikastaan on välitetty tänä kesänä näiden poikien omaisille.
Suomessa Kuhlmeyn pilotit ovat saaneet nauttia huomiosta, jollaisesta Saksassa ei ole tietoakaan. Lento-osaston muistomerkki Immolaan pystytettiin kesällä 1994.
Kentän laidalla on muistomerkki, johon kiinnitetyssä laatassa on teksti:
Saksalainen lento-osasto
Kuhlmey osallistui suoma-
laisten taistelulentäjien
rinnalla tältä Immolan lento-
kentältä Karjalan Kannaksen
torjuntataisteluihin kesällä
1944 vaikuttaen merkittävästi
torjuntavoiton saavuttamiseen.
Näihin säkeisiin kiteytyy saksalaisen lento-osaston merkitys Suomen itsenäisyyden kannalta ratkaisevassa taistelussa.
{ 1 Kommentti… lue kommentti tai lisää uusi }
Teen kunniaa. KIITOS.